Masthead header
Valokuvaaja Jussi Salomaa bio picture
  • Kuka on Jussi?

    Olen jyväskyläläinen valokuvaaja ja työssäkäyvä perheellinen mies. Valokuvausharrastukseni alku ulottuu 90-luvun puoliväliin ja sillä tiellä olen edelleen, nykyään sivutoimisena ammatinharjoittajana. Olen suorittanut Jyväskylän aikuisopistossa valokuvaajan ammattitutkinnon töitteni ohella.

    Nyt sanoisin olevani enimmäkseen dokumentaarinen kuvaaja, jonka valokuvaustyyliin strobismi on vaikuttanut suuresti. Olen myös jyväskyläläisen Valo Kollektiivi ry:n aktiivinen jäsen.

    Toiminimeni on yhden miehen yritys, joka tarjoaa asiakkailleen personoituja valokuvausratkaisuja.

Dokumenttiprojekti tutkii nuoren papin ajatuksia

Valokuvaajan ammattitutkintoon kuului yhtenä osa-alueena dokumenttiprojekti. Siinä annettiin aikalailla vapaat kädet dokumentoida jotain. Oli se sitten mäkihyppääjien treenausta, ihmisiä ulkomailla, sählyjoukkueen pelimatkaa jne. Tyylikin oli vapaa. Sai olla taiteellinen, puhtaan dokumentaarinen tai kaikkea siltä ja väliltä.

Minä valitsin esillä oleviin kuviin tyylilajiksi taiteellisuuden. Allaolevat kuvat valottavat hetken aikaa työelämässä olleen papin ajatuksia työstään.

Jotain olennaista on siinä / että välillä saa olla vain tuulen vietävänä

Jotain olennaista on siinä / että välillä saa olla vain tuulen vietävänä

Jeesuskin lähti aina välillä veneilemään / siispä minä perässä

Jeesuskin lähti aina välillä veneilemään / siispä minä perässä

Sitä en tiennyt / että minusta tulisi ennen kaikkea kuoleman asiantuntija

Sitä en tiennyt / että minusta tulisi ennen kaikkea kuoleman asiantuntija

Syntymästä kuolemaan / saman päivän sisällä

Syntymästä kuolemaan / saman päivän sisällä

Nainen ja pappi / mahtuvatko ne samaan? (Eli miten korkeat korot saa kengissä olla)

Nainen ja pappi / mahtuvatko ne samaan? (Eli miten korkeat korot saa kengissä olla)

Ne kysyivät / ja minä itse valalla vannoin

Ne kysyivät / ja minä itse valalla vannoin

Omituista miten / yksi paperi muuttaa kaiken

Omituista miten / yksi paperi muuttaa kaiken

Antoivat hieman liian isot kengät / mutta eikö se ole luottamuksen merkki

Antoivat hieman liian isot kengät / mutta eikö se ole luottamuksen merkki

Valvomisen sunnuntain saarna / ja kyllä minä valvoinkin

Valvomisen sunnuntain saarna / ja kyllä minä valvoinkin

25.11.2010 / eikä viikko ole vielä edes ohi

25.11.2010 / eikä viikko ole vielä edes ohi

Tuhatvuotinen kirkko / ja minä vasta kolmannella kymmenellä

Tuhatvuotinen kirkko / ja minä vasta kolmannella kymmenellä

Jaa Facebookissa|Tweettaa|Lähetä sähköpostitse|Ota yhteyttä

Pihla :: kaksiviikkoisen vauvan vauvakuvaus

Tämän talven kuvauskeikat ovat liittyneet lähinnä valokuvaajan ammattitutkintoon ja siihen liittyvän näyttökansion työstämiseen. Tällä viikolla saan siihen liittyvät viimeiset kuvat otettua, sen jälkeen vuorossa on enää kuvien työstäminen, koostaminen ja kirjallinen osuus.

Siksi olikin mukavaa vaihtelua, kun pääsin kuvaamaan lähestulkoon vastasyntynyttä neitiä, ikää hänellä on kuvissa n. 2 viikkoa. Malli tuotti suurimman yllätyksen kuvauksessa. Olin valmistautunut hyvin, kuten yleensäkin, ja ajattelin toki, että vastasyntynyt nukkuu käytännössä 20 tuntia vuorokaudessa. Sovittu kuvausaika osui vielä kaiken lisäksi nukkuma-aikaan. No, Neiti kuitenkin päätti valvoa koko kuvaussession ajan. Se ei mennyt ihan täysin alkuperäisen suunnitelman mukaan, mutta mielestäni kuvista tuli vielä parempia. Onhan se mukavampi, että Neidin silmät näkyvät kuvissa.

VauvaVauvavauvavauvavauvavauvaLisämainostuksena mainittakoon, että Valo-Kollektiivi järjestää ilmaisen muotokuvaustapahtuman Help Portrait -hengessä lauantaina 12.2.2011 Ilokivessä. Tarkemmin tietoa osoitteesta http://kollektiivi.net/Tapahtumat.html

Jaa Facebookissa|Tweettaa|Lähetä sähköpostitse|Ota yhteyttä

Uusi ulkoasu ja taustakuvia

Syksy on yleensä synkkyyden ja masentuneisuuden aikaa. Ainakin jos katsoo ikkunasta ulos ja siellä sataa vettä sekä on pimeää. Oli siis hyvä aika päivitellä kotisivuja lyhyen Skotlannin loman jälkeen. Päivitykset olivat lähinnä ulkoisia, mitä nyt sosiaalinen media on hiipinyt tällekin kotisivulle. Portfoliossa on muutama uusi kuva ja lisääkin on tulossa.

Skotlannin reissusta jäi jälkeen tosi hyvä mieli. Maa on todella kaunis ja sääkin suosi, oli lämmintä ja aurinkoista. Vettä ei satanut juuri ollenkaan, tämäkin on nimittäin mainittava, koska yleinen käsitys Brittein saarista taitanee olla hyvin vetinen. Alla muutama reissulta otettu kuva vapaaseen taustakuvakäyttöön (kuvien koko 2560 pikseliä x 1440 pikseliä).

Laidunmaata Skotlannissa

Laidunmaata Skotlannissa

Laidunmaata Skotlannissa

Laidunmaata Skotlannissa

Edinburgh

Edinburgh

Skotlanti - Ylämaat

Skotlanti - Ylämaat

Skotlanti - Ylämaat

Skotlanti - Ylämaat

Jaa Facebookissa|Tweettaa|Lähetä sähköpostitse|Ota yhteyttä